Linkit ohjeisiin
Kupin päällisen voit asetella kankaalle vapaasti, välittämättä kankaan joustosta tai langansuunnasta. Myös foam-vuoripalat voit asetella ja leikata käyttäen materiaalin mahdollisimman tehokkaasti. Koska foamissa on hiukan mekaanista joustoa, saat hiukan lisätukea, jos asetat foam-vuorin kantavat osat (olkainosa) foamin vähemmän jouston suuntaan.
Kuppi
Valmista kupin vuori
Tuo vuorin osien reunat tarkasti vastakkain. Ompele liittymän päältä niin, että siksak-ommel ulottuu yhtä paljon molempien osien puolelle. Syötä kappaleita tasaisesti, käytä kohdistusmerkkejä apuna. Muista edestakaisommel alkuun ja loppuun.
Valmista kupin päällinen
Huomaa: Jos kupissa on kolme palaa tai enemmän, toteuta seuraava ohje jokaiseen saumaan alusta loppuun ennen kuin jatkat seuraavaan saumaan.
Ompele saumat paininjalan etäisyyydeltä reunasta. Tikin pituus n. 3 mm.
Aukaise edellisen ompeleen saumanvarat sormillasi ja ompele sauman päälle kapea siksak. Varmista, että saumanvarat pysyvät auki ommellessa.
Kavenna saumanvarat läheltä siksakkia.
Yhdistä kupin päällinen ja vuori
Asettele valmis kupin päällinen vuorin päälle neulaamalla ne aluksi suunnilleen keskeltä sauman kohdalta yhteen. Pingota päällistä kevyesti sauman (saumojen) suuntaisesti ja neulaa se paikalleen molemmista päistä. Kun olet saanut sauman (saumat) asettumaan nätisti kohdalleen, voit jatkaa päällisen asettamista kevyesti pingottaen, tasaisesti joka suuntaan. Neulaa reunoista. Reunojen yli valuva kangas leikataan myöhemmin pois.
Neulaa molemmat kupit valmiiksi, jotta voit todeta, että päällinen on molemmissa suunnilleen samalla tavalla pingotettuna. Kankaan jousto ja langansuunta vaikuttavat siihen, kuinka paljon se eri kohdista valuu vuorin reunojen yli.
Ompele vuorin puolelta harvahko siksak kupin ulkoreunan ympäri. Kuvassa on käytetty suoraa ommelta, mutta siksak tekee lopputuloksesta litteämmän ja sitä on helpompi käsitellä jatkossa. Leikkaa reunan ylimenevät osat tarkasti pois.
Valinnainen: Kiinnitä tukinauha kupin sisäpuolelle
Halutessasi voit kiinnittää tukinauhan kupin sisäpuolelle antamaan tukea ja lisäämään ”nostoa”. Satiininauha, korkeintaan 15mm, toimii hyvin tässä.
Tukinauha tulee sijoittaa olkaimen kiinnityskohtaan ja sen toinen pää kupin sivu-alareunaan. Nauhan tulee olla täsmälleen samalla kireydellä kuin kuppi.
Kiinnitä nauha päistään paikalleen suoralla ompeleella.
Ympärys
Vuorita keski-alue
Aseta stabilizer (ohut, joustamaton kangaspala) ympäryksen keskiosan alle ja tikkaa kankaat yhteen yläreunasta. Neulaa stabilizer alareunastaan oikeaan asentoonsa muutamalla neulalla kunnes se kiinnittyy paikalleen seuraavissa työvaiheissa.
Kiinnitä alareunan kuminauha
Aseta kuminauha alareunan päälle siten, että kankaan ja kuminauhan oikeat puolet ovat vastakkain. Kiinnitä kuminauha paikalleen siksakilla muutaman millin päästä sisäreunasta. Myöhemmin kun nauha käännetään, alareunasta tulee kaunis ja viimeistellyn näköinen. Kuminauhaa ei tarvitse venyttää ommellessa.
Kiinnitä kupit ympärykseen
Huomaa: Ympäryksen kaari on hiukan lyhyempi kuin kupin kaari. Kun ompelet, venytä ympärys kuppiin sopivaksi kupin alaosasta alkaen. Näin ympärys asettuu paremmin vasten kehoa.
Aloittelijan menetelmä
Neulaa molemmat kupit paikalleen venyttäen ympärystä kupin alaosasta alkaen. Tarkasta, että ne asettuvat symmetrisesti.
Edistyneempi menetelmä
Tämä menetelmä on hiukan mutkikkaampi, mutta nopeampi, koska kupit asettuvat tässä helpommin oikeaan asentoon.
Oikea kuppi (vasen rinta): Ompele kuppi ympärykseen alkaen keskeltä edestä ja päättyen kainaloon.
Vasen kuppi (oikea rinta): Ompele ensin ympärys kuppiin alken keskeltä edestä ympäryksen puolelta, noin kupin ala-osaan asti. Käännä työ ympäri ja aloita ompelu nyt kainalosta kupin puolelta ja jatka kunnes kohtaat edellisen ompeleen kupin ala-osassa.
Kiinnitä ontelonauha
Ompele ontelonauha kupin ja ympäryksen yhdistävän sauman päälle, vuorin puolelle. Kohdista niin, että ontelonauhassa oleva sisempi ommel, kupin ja ympäryksen yhdistävä ommel ja uusi ommel osuvat päällekäin.
Käännä ja siksakkaa alareunan kuminauha
Käännä alareunan kuminauha sisäpuolle ja siksakkaa se paikalleen päällipuolelta. Alareunan kuminauhan on tarkoitus jäädä lyhyeltä matkalta kupin alareunassa ontelonauhan alle, joten voit vaikka neulata sen valmiiksi oikeaan asentoon ennen siksakkausta.
Päällitikkaa ontelonauha
Tuplatikkaus
Tikkaa liivin oikealta puolelta aluksi n. 1mm:n päästä kuppia ja ympärystä yhdistävästä saumasta.
Tee toinen tikkaus n. 6mm:n päähän edellisestä. Ompele päällipuolelta. Tarkista nurjalta, että tikkaukset osuvat suunnilleen ontelonauhan tikkausten päälle. Alareunan kuminauhan on tarkoitus jäädä lyhyeltä matkalta kupin alareunassa ontelonauhan alle.
Yksi tikkaus
Ompele päällitikkaus n. 7mm:n päähän kuppia ja ympärystä yhdistävästä saumasta.
Yläreunan kuminauha: Vakio ja push-up mallit
Siksakkaa taitekuminauha etuosan (kupit) yläreunaan, olkaimen kiinnityskohdasta toiseen, päällipuolelta ommellen. Älä venytä, äläkä syötä kuminauhaa. Siksakin leveys saa olla n. 5,5 mm ja pituus n. 2,5 mm. Voit ommella keskellä edessä kaksinkertaisen ompeleen, jolla suljet ontelonauhojen päät. Pujota kaarituet paikoilleen.
Siksakkaa taitekuminauha ympäryksen yläreunaan. Venytä sitä kevyesti ommellessasi, mutta älä venytä sitä enään kupin puolella.
Vahvista ontelonauhan päät sivuilla ommellessasi tai myöhemmin kapealla siksakilla.
Yläreunan kuminauha: Balconette mallit
Balconette malleissa voit viimeistellä koko yläreunan yhdellä kertaa. Muista asettaa kaarituet paikalleen ennen ompelua.
Venytä kuminauhaa hiukan ympärysten kohdalla, mutta älä venytä sitä kupin alueella.
Jos haluat, että ontelonauhojen ja mahdollisten luukujien vahvistusompeleet jäävät piiloon, tee ne ennen yläreunan taitekuminauhan kiinnitystä.
Mallit, joissa on sivuluut tukea antamassa:
Ennen taitekuminauhan kiinnitystä ompele luukujat paikalleen kapealla siksakilla. Kujan voit tehdä vinonauhasta tai vastaavasta. Voit käyttää myös valmista kujanauhaa. Kujan reunat on kiinnitetään kapealla siksakilla, jolloin ommel kestää paremmin joustoa. Luu saa olla 1 – 1,5cm lyhyempi kuin kuja, koska kuja lyhenee kun puet liivit yllesi.
Pyöristä luiden päät leikkurilla tai tarkoitukseen sopivilla saksilla.
Takaosa
Viimeistele taka-osan kaari
Leikkaa kaksi olkainkuminauhan palaa, pituus n. 10cm. Aseta pala takaosan kaaren päälle siten että kaari ja kuminauhan reuna ovat tasan. Siksakkaa nauha paikalleen kapealla siksakilla. Nyt sinulla pitäisi olla n. 3cm ylimääräistä kuminauhaa liivin yläreunassa. Työnnä se renkaan läpi ja siksakkaa paikalleen reunasta. Leikkaa nurjalta ylimääräinen pala pois.
Vaihtoehto 1: Joustava olkain
Leikkaa kaksi olkainkuminauhan palaa, pituus n. 50cm. Kiinnitä liuku (slide) nauhan päähän kapealla siksakilla (1).
Aseta liivi ja olkain siten, että liivin oikea puoli ja olkaimen nurja puoli pvat ylöspäin. Pujota olkaimen vapaa pää taka-osan renkaan läpi (2), sitten vielä liu’un läpi (3).
Kiinnitä vapaa pää kuppiin kapealla siksakilla.
Vaihtoehto 2: Leveä kangasolkain
Leikkaa n. 8cm x 25cm kokoiset palat sekä foamista että päällyskankaasta.
Neulaa päällinen foamin päälle kevyesti pingottaen kangasta. Kiinnitä olkaimen kaava näiden päälle muutamalla neulalla. Ompele kaavan ympäri läheltä ulkoreunaa suoralla ompeleella.
Leikkaa olkaimet irti ompeleen ulkopuolelta.
Viimeistele olkainten ulkoreuna taitekuminauhalla.
Leikkaa kaksi 30cm:n palaa olkainkuminauhaa. Kiinnitä renkaat kangasolkainten päihin ja säätimet olkainkuminauhojen päihin.
Pujota kuminauhan pää renkaan läpi ja vielä säätimen läpi.
Viimeistele ympäryksen takaosan kaari olkaimella (kuminauha).
Huom! Sovita liivit ennen kuin jatkat
Kiinnitä olkain kuppiin kapealla siksakilla. Siisti olkaimen pää nurjalta.
Kiinnitä hakaset
Sulje vasemman puolen ”siipi” lenkkinauhan reunojen sisään ja siksakkaa kaikki yhteen. Jatka siksakilla koko palan ympäri.
Avaa koukkunauha. Aseta se siten, että sen keskitaite ja oikean puoleisen ”siiven” keski-taka ovat kohdakkain. Ompele paikalleen kapealla siksakilla. Käännä liivi ympäri, taita hakasnauha nurjalle ja sulje suoralla ompeleella. Aseta neula mahdollisimman oikealle ommellessasi.
Vahvista ontelonauhojen päät
Vahvista ontelonauhojen ja mahdollisten luukujien päät kapealla siksakilla, jotteivat kaarituet tai luut tule niistä läpi.